lauantai 11. lokakuuta 2008

vaalit 10: Nobel

Ahtisaari sai Nobelin. Olin esivaaleissa Ahtisaaren porukoissa. Silloin näin ensimmäisen kerran, mikä voima on SAK:lla, sillä koko systeemi perustui SAK:n tukeen - olivat kyllästyneet Sorsaan. Oli siinä mukan kansanliike - valtaosa ihan aidosti mukana, toki myös muutama onnenonkija pörräämässä.

Puoluekokouksessa 1993 SDP asetti Ahtisaaren ehdolle, muistan miten porvarit vastusti koko miestä. Pressana Mara ei päässyt kunnolla liikkeelle. Aho uhosi, että Siperia opettaa. Nyt Siperia opettaa, mutta porvareita. Eeva kyllästyi pilkkaan ja SDP säikähti Rehn ja Uosukainen uhoa.

Mara olisi päässyt uudestaan ehdolle, jos olisi halunnut. SDP joutui lähtemään uuteen kampanjaan todella riskialttiilla ehokkaalla, jota ei edes valittu SDP:n puheenjohtajaksi, vaikka yritti. Mutta tämäkin operaatio onnistui. Näin taitaa olla hyvä.