perjantai 28. marraskuuta 2008

Kättä olisin paiskannut

Tänään meidät tyrmättiin. Vaadimme valtuustonpuheenjohtajan paikkaa. Tarjottiin apulaispormestaria. Hanna olisi meillä ainoa toimiva näihin hommiin. Mutta hänellä on työ ja yksityisyritys sekä ammattitaito. Halinnossa lääkärintaito häviää, sen tietää ammattilaiset.

Lisäksi apulaispormestarin homma on toukohousujen hommaa. Ei sinne kannata pyrkiä, jos on todellista ammattitaitoa.

Minulla on sellainen tunne, että xl ei tiedä, kuka heillä on vastassa. Nautin jo nyt tästä - ei valtuustoryhmällä hyökätä, vaan jollain muulla.

Edustajisto

Yllättävää kyllä homma toimii. Kriisistä minä en mitään ymmärrä. Mikä ihmeen kriisi olisi demareilla. Vanhoja käydään läpi ja sehän virkistää.

Tunnelista tulee rahareikä vaiko pesäreikä Tampereelle. Joku kuvittelee, että ollaan Tukholmassa.
Ei se mittään tunnelit, jäähallit, tekonurmet, salibandyhallit ja raitiotiet ovat kivoja ja kannatettavia, mutta jonkun pitää ajatella rahaa.

Keskuudessamme kiertää ilmaista ruokaa jakava kauppa-auto.

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

ohimennen valtustosta

Pistivät tunnelihankkeen pystyyn, niin ajattelee moni. Jo 90-luvulla minua valisti eräs sivistynyt, että ratapihankatu tarkoittaa käytännössä tunnelia - sitä varten sitä suunnitellaan.

Tunnelista tulee iso juttu ja rahaa lähtee hyvinvoinnilta, näin se vaan on. Kun tunneli valmistuu, se on alimittainen ja kapea. Juuri siksi olisin pistänyt hankkeen jäihin. Olisi pitänyt tehdä kokonaisvaltainen suunnitelma.

Demarit äänestelee vanhalla valtuustoryhmällä miten sattuu. Ihan hyvä niin - tammikuussa alkaa uusi aika. En sano enempää.

tiistai 25. marraskuuta 2008

yhteys

Tampereen politiikassa alkaa neuvottelujen aika. Talouden taantuma on pääsyy kaikkien ryhmien neuvotteluhalukuudelle. SDP:llä ei tule olemaan suuria ongelmia neuvotteluissa. Ohjelma kaipaa aina pientä viilausta, mutta pääosin se on meidän vaaliohjelman mukainen. Itseasiassa vaikea on tehdä täysin erillaista vaaliohjelmaa. Top 5 tavoitteet varmaankin eroittaisivat puolueet toisistaan.

Puolueet ovat kuitenkin erillaisia. Meidän yli 100-vuoden perinne heijastuu tavallaan ja kepulla omalla tavalla. Vihreillä on taas toisenlainen menettelytapa asioissa. Ei sen tarkempaa tällä kertaa.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

jakoja

Huh, alkaa ilkeästi lähestyä poliittisten luottamustoimen jakohetki. Minnehän itse suuntaisi, saisikko olla vaan taustalla. Hyvä, että vapaaehtoisia löytyy. Minä taas alan arvostaa omaa aikaa enemmän, kuin mitään muuta. Kaveritkin ovat jääneet politiikan ulkopuolelle. Olisi salibandya, kuntosalia, lenkkeilyä ja vaimokin on sekä siivota pitäisi. Maalla olisi mukava viettää aikaa ja töitä tehdä rauhassa.

Minulta saa paikan - kuka haluaa?

tiistai 18. marraskuuta 2008

Alkaa kääntyä

Helsinkiä ja Mikkeliä on tullut kierrettyä. Vaalitappio on ymmärretty aika kokonaisvaltaisesti. Ay-väki alkaa herätä. Ensimmäisen kerran porukka ei etsi syyllistä, vaan ilmoittautuu tekemään hommia.

Me olemme demokraatteja - emme konservatiivejä. Kokoomus on Republikaanien sisarpuolue. Ja tämän puolueen ja Bushin teot me tiedämme.

torstai 6. marraskuuta 2008

Rauhaa Aamulehti

Aamulehden päätoimittaja "Matti Pokkinen" (tämä nimi on ihan oma keksintö) innostui kirjoittamaan kovia tänään. Hei me emme hae syyllisiä. Milloin tahansa voin Riitan kanssa jutella ja syödä salaattia. Milloin tahansa voin vihreiden kanssa ihailla tähtitaivasta (ja ohimennen luvata linnunradan). Kaikki on mahdollista.

Jos kutsutaan pöytään, jossa on ohjelma, niin on meilläkin.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Luottamusta

Kuurupiilo Olli-Pojan kanssa jatkuu. Uudistumiseen ja sananvapauteen kuuluu luottamus ja avoimuus. Ihan vaan bissellä olisin käynyt ja kysynyt, että mitä ne meinaa. Jos jotain on jossain sovittu, niin on sovittu, sekin pitää kertoa reilusti.

Outoa on oikeiston toiminta.